maanantai 29. tammikuuta 2007

Cetin Altan: Whisky

Cetin Altan: Whisky. Zaza förlag 2000. s. 242

Huh! Tästä ei voi sanoa muuta kuin että huh! Yleensä romaanin ahmaisee hetkessä, Cetin Altanin sanataiteilua tuli sulateltua viikko. Kärsimättömämpi sielu olisi heittänyt kirjan koivikkoon, ja täytyy myöntää, että se kävi monesti allekirjoittaneenkin mielessä. Toisto, käsittämätön pirstaloituminen ja sekavuus asettuvat vähitellen uomiinsa ja kirja osoittautuu mestarilliseksi turkkilaisen juoppohullun kuvaukseksi. Irralliset hahmot paljastuvat vähittäin päähenkilön eri aikatasoiksi, joita kuljetetaan läpi teoksen välillä yhteen kietoutuen.
Lähinnä mieleen tulevat ensinnä Kafkan lisäksi William Faulkner. Jos heistä pitää, ei voi olla lukematta myös Altania.

Ei kommentteja: