maanantai 12. helmikuuta 2007

Antero Viinikainen: Sisiliskopalatsi

Antero Viinikainen: Sisiliskopalatsi. WSOY 2005. 354 s.

Joskus sitä miettii kuinka monta mestariteosta tietämättään jättää lukematta. Vieraiden kulttuuripiirien puolelta se on ymmärrettävää ja harmittavaa. Ties kuinka moni teos on kääntämättä ja pölyttymässä jossakin.
Viinikaisen Sisiliskopalatsillekin oli käymässä kohdallani köpelösti. Hänen aiempi tuotantonsa ei ole suoranaisesti napannut ja epäröin pitkään kirjan aloittamista. Ehkä kyse on ollut omasta kypsymättömyydestä tai henkisestä laiskuudesta, Viinikaisen runsaasti rönsyilevät kirjat kun eivät aina ole sieltä helpoimmasta päästä. Sisiliskopalatsin luin lähes keskeytyksettä.
Hieman huomiota kotimaassaan herättänyt, Espanjaan erakoitunut suomalaiskirjailija halutaan palkita Suomessa ja kertoja lähetetään selvittämään tämän mielenterveyttä julkisiin esiintymisiin. Andalusialainen kylä osoittautuu vieroksuvaksi ja sisäänpäinkääntyneeksi. Vihjeitä kirjailijan olinpaikasta on liki mahdotonta saada. Päähenkilö saa silti käsiinsä käsikirjoitusvihkon, joka upottaa hänet syvälle tarun ja todellisuuden moninaiseen maailmaan. Niiden kohtaamiset ja yllättävät, nopeat näkökulmanvaihdokset nostavat Viinikaisen kirjoittajana pilviin. Tarinatäyden tilkkutäkin seasta erottuu johdonmukainen koominen punainen lanka, joka pitää teoksen kasassa huimaan, päähenkilön elämän mullistavaan loppuun asti. Vai kuka päähenkilö oikeasti olikaan? Tiesikö hän sitä itsekään?

Ei kommentteja: