Olof Åslund, Robert Erikson, Oskar Nordström Skans & Anna Sjögren: Välfärdsrådets rapport 2006. Fritt inträde? Ungdomars och invandrades väg till det första arbetet. SNS 2006. 164 s.
Vaaliväittelyissä sosialidemokraatit vakuuttivat ettei työttömyys ole ongelma. Töitä on, kaikki haluavat saavat niitä pian, koululaitos on kunnossa. Oppositiossa ollut porvaristo maalasi puolestaan varsin synkän kuvan todellisuudesta: nuorilla ei ole töitä, koululaitos syrjäyttää ja maahanmuuttajat marginalisoituvat.
Myyttejä maan tilanteesta on monia, tuore raportti paljastaa faktat. Joukko tutkijoita on kartoittanut parinvuosikymmenen ajalta ihmisten koulutustiedot ja työllistymisen. Yhteiskunta ja talouselämä ovat neljässäkymmenessä vuodessa muuttuneet melkoisesti. Ilman koulutustakin aiemmin pärjäsi: tehtaisiin kiskottiin väkeä aina ulkomaita myöten ja ensimmäisen ”oikean” työpaikan sai jo liki parikymppisenä.
Sittemmin tilanne on muuttunut. Työllistymisikä on noussut huimasti. Osaltaan tämä selittyy koulututason nousun myötä. Etenkin 1990-luvulla korkeakoulutus murtautui entistä laajempien kansankerroksien saataville. Koulutuspolitiikan tavoitteena on ollut, että vähintään puolet ikäluokista olisi aloittanut yliopistossa tai korkeakoulussa 25-vuotiaana. Tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana, mutta pitkälle on tultu. Moni nuori siirtää opiskelua pitääkseen muutaman välivuoden hanttihommissa. Tämä tarkoittaa noin puolen miljoonan kruunun sulamista tulevista elämänansioista. Opiskelijat Ruotsissa kuuluvat maailman vanhimpiin. Kansantaloudellisesti järkevintä olisi saada ihmiset koulutustaan vastaavaan tehtävään mahdollisimman varhain ja kaventaa välivuosien määrää. 1990-luvun toinen suuri muutos oli ammattikoulutuksen alasajo ja pakollisen teoreettisen lukion laajentuminen. Tarkoituksena oli, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet jatkaa ylempään koulutukseen. Ideana tämä on ihanteellinen ja kannatettava, mutta kolaroi valitettavasti karuun todellisuuteen. Se yksinkertaisesti unohtaa ihmisten moninaisuuden ja erilaiset tavat oppia, ja on rankaissut suurta joukkoa nuoria, jotka keskeyttävät akateemisuuteen valmistelevan lukion. He ovat väliinputoajia. Työllistämiskoulutuksiin he eivät pääse: työvoimatoimisto passittaa heidät takaisin lukioon suorittamaan keskeytyneitä opintojaan. Työmarkkinoilla heille ei ole enää riittävästi kysyntää. 40 vuotta sitten he olisivat työllistyneet heti, nyt vaaditaan koulutusta ja osaamista. Puhtaalla ammatillisella koulutuksella, joka olisi puhdistettu ylimääräisestä teoreettisuudesta heidänkin mahdollisuudet papereihin olisivat paremmat. Näiden syrjäytyneiden nuorten joukko on kasvamaan päin. Joka kymmenes kompastuu. Ja se on sosialidemokraattisen koulupolitiikan tulos. Tutkijoiden tulokset suorastaan huutavat puhtaan ammatillisen ja oppisopimuskoulutuksen perään. Näillä eväillä uusi porvarihallitus onkin uudistamassa koulutusta.
Sen sijaan akateeminen työttömyys on myytti. Korkeasti koulutetut työllistyvät selvästi nopeammin ja paremmin kuin vähemmän koulutetut tai kouluttamattomat. Erot ovat selviä. Koulutus Ruotsissa kaikista väitteistä huolimatta kannattaa.
Maahanmuuttajien kohdalla tilanne pirstaloituu. Suomesta tulleet työllistyvät tällä hetkellä alle vuodessa maahanmuuttamisesta. Lähi-idästä tai Afrikan sarvesta kotoisin olevilla voi vierähtää yhdeksänkin vuotta ilman ensimmäistäkään työpaikkaa. Kaikkein törkeimmin kohdellaan korkeastikoulutettuja Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia. Heidän opintojaan ei kelpuuteta ja työvoimahallinto pakottaa heidät käymään ruotsalaisen peruskoulun. Tämä on nöyryyttävää ja ihmisarvoa alentavaa, ja törkeää resurssien haaskausta.
Maahanmuuttajien ruotsinkielen opetuskaan ei toimi. Kaikki pannaan sosialidemokraattisesti samaan luokkaan taustoista ja valmiuksista välittämättä: niin lukutaidoton somalinainen kuin entinen irakilainen kielitieteen professori. Kielenopetuksen pitäisi sen sijaan olla yksilöllistä ja työelämään integroitunutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti