keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Roger Mörtvik: Turboekonomin. Den globala kampen om jobb och välfärd

Roger Mörtvik: Turboekonomin. Den globala kampen om jobb och välfärd. Premiss 2006. 224 s.

Ammattiliitto TCO:n yhteiskuntapoliittisen päällikön Roger Mörtvikin debattikirja tuo mieleen muistuman kansanpuolueen puheenjohtajan Lars Leijonborgin vaalikirjasta Global utmaning. Så blir också Sverige vinnare, myöskin vuodelta 2006. Keskeiset teemat ovat yhteisiä, mutta Mörtvikin ratkaisut osin ovat erilaisia.
Mörtvik puolustaa ruotsalaista hyvinvointimallia, ja hyökkää uusliberalistisia ratkaisuja vastaan. Silti hän tarjoilee lääkkeeksi useimmiten liberaaleja muutoksia. Hän näkee sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion parhaaksi vaihtoehdoksi, mutta on sokea sille seikalle, että tie 1990-luvun kriisistä pinnalle vei liberalistisen politiikan kautta. Mörtvik peräänkuuluttaa myös koulutuksen tärkeyttä, sekin keskeisiä liberaaleja arvoja ja ratkaisuja.
Ehkä ansiokkainta Mörtvikin kirjassa on sen havainnon esiintuominen ettei Kiina sinänsä uhkaa työpaikkoja. Pahimmat kilpailijat ovat naapurimaissa. Teollisuuden työpaikkojen katoaminen johtuu suurimmalti osalti tuottavuuden kasvusta ja koneistumisesta. Samalla kun entisiä töitä häviää, tulee uusia koko ajan tilalle, jopa yllättäviäkin. Mörtvik on myös oikeassa ettei protektionismi ole vaihtoehto kuten amerikkalaiset luulevat, se on vain haitaksi ja siirtää ongelmia entistä pahempina tulevaisuuteen. Bushin harjoittama talouspolitiikka on siksi omaan jalkaan ampumista. Hän korostaa myös sitä faktaa miten amerikkalaisten ote maailmantaloudesta on heltiämässä ja tuo esiin Kiinan talouskasvua hidastavia ja uhkaavia seikkoja. Ympäristöongelmat, nopea kaupungistuminen, demokratian puuttuminen, koulutuksen heikko taso ja vapaan tiedonvälityksen olemattomuus ovat tällaisia. Monet sellaisia asioita, jotka ovat meidän vahvuuksia.

Peter Kleen, Claes Moberg & Gunnar Palm: Värdshandeln. Utveckling, aktörer och spelregler

Peter Kleen, Claes Moberg & Gunnar Palm: Värdshandeln. Utveckling, aktörer och spelregler. SNS 2006. 165 s.

Kleenin, Mobergin ja Palmin kirja on paikoin hyvinkin yksinkertaistettu kuvaus maailmantaloudesta, sen keskeisistä mekanismeista ja toimijoista. Silti kertauksena ja johdatuksena kirja on herkullista luettavaa. Alkuosa on enempi kansantaloutta ja taloushistoriaa, lopussa kirjoitetaan kulttuurienvälisestä kommunikaatiosta ja sen vaikeuksista.
Kirjan tiivistettynä teesinä on, että vapaakauppa tuo hyvinvointia. Kirjassa on myös osuvaa kritiikkiä tapaan tulkita ja mitata taloutta. Maailmassa, jossa talouselämä yhä vähemmän noudattaa kansallisia rajoja, tuottaa tapa mitata taloudellista toimeliaisuutta valtiokokonaisuuksina varsin kummallisiakin tilastoharhoja.

Hannele Jönsson-Korhola & Anna-Riitta Lindgren (toim.): Monena suomi maailmalla. Suomalaisperäisiä kielivähemmistöjä

Hannele Jönsson-Korhola & Anna-Riitta Lindgren (toim.): Monena suomi maailmalla. Suomalaisperäisiä kielivähemmistöjä. SKS 2003. 528 s.

Lähdekirjana tämä kirja on erinomainen johdatus maailman suomalaisvähemmistöihin. Minun piti vain tarkistaa muutama asia, mutta tulipahan luettua taas kerran miltein koko kirja. Vaikka ei pitäisi, sitä kuitenkin joka kerta hätkähtää siitä tosiasiasta, että iso osa, jopa kaksi seitsemästä suomalaisesta asuu Suomen valtiorajojen ulkopuolella. Muuttoliikkeiden ansiosta suomalaistaustaisia on liki parisen miljoonaa maailmalla, toisaalta monet vähemmistöt eivät ole Suomesta lähtöisin: he ovat olleet Suomen rajojen ulkopuolella ”aina”. Tällaisia ovat esimerkiksi meänkieliset ja monet suomalaisvähemmistöt Venäjällä ja Baltian maissa.
Kirja aloittaa meistä ruosuista joita on vähintään puolisen miljoonaa laskutavasta riippuen. Kiehtovia katsauksia on myös muun muassa Espanjaan, jonne on muotoutunut varsin omaleimainen ja luonteinen, dynaaminen ja vireä suomalaisvähemmistö. Heidän asemansa on parempi kuin ruotsinsuomalaisilla. Espanjansuomalaisilla lapsilla on esimerkiksi mahdollisuus käydä koulut suomeksi aina lukiotasolle asti mikä Ruotsissa ei valtavasta suomalaismäärästä huolimatta luonnistu. Myös palvelujen saaminen suomeksi on aivan toista luokkaa kuin täällä. Espanjassa asuu vakituisesti viitisentuhatta suomalaista, tämän lisäksi ns. talvehtivia 25-30 000 plus turistit.
Järkyttävä pulahdus venäjänsuomalaisten kohtaloihin on myös tärkeää luettavaa eikä niitä saisi koskaan unohtaa. Venäjänsuomalaisten ryhmät ovat muotoutuneet paikoin verisesti historian melskeissä. Esimerkiksi Siperiassa on vieläkin vankileirien jäljiltä muodostuneita suomalaiskyliä. Ruotsin tunkeutuessa 1600-luvulla imperialistisesti Inkerinmaalle puhdistettiin alue "vääräuskoisista" ja tilalle tuupattiin väkeä muualta Suomesta. Alueen varsinainen väki pakeni mm. Tverin Karjalaan. Myöhemmässä vaiheessa suomalaissoille rakennettu Pietari kasvoi hetkeksi tiheimmäksi suomalaiskeskittymäksi maailmassa. 1900-luvun alussa Pietarissa elettiin monipuolisesti suomeksi ja useita lehtiä, myös päivälehtiä ilmestyi. 1930-luvun vainoissa ja toisen maailmansodan piirityksessä alueen sankka satatuhantinen suomalaisyhteisö hävitettiin liki kokonaan.
Kirjassa on myös lukuja muun muassa saksansuomalaisista ja rapakon takaa. Ne ovat niin kielitieteellisiä kuin historiallisia ja yhteiskuntatieteellisiä. Kaikista suomalaisvähemmistöistä ei ole tutkimusta eikä mainintoja tässä kirjassa mutta kirja on silti oiva kokoava katsaus niistä suurimpiin.

torstai 22. maaliskuuta 2007

Christopher Lasch: Eliternas uppror och sveket mot demokratin

Christopher Lasch: Eliternas uppror och sveket mot demokratin. SNS 2006. 218 s.

Jo edesmennyt historian professori Christopher Lasch maalaa synkän kuvan amerikkalaisen yhteiskunnan tilasta. Hänen kirjansa perusteella suurin osa kansasta on syrjäytetty politiikasta ja työnnetty kauaksi talouselämän tuotoista. Koulujärjestelmän romahdus ja mediaympäristön muutos ovat luoneet valtavan tyhmälistön, joka ei kykene osallistumaan yhteiskuntaelämään.
Laschin mukaan yli puolet amerikkalaisista korkeanasteen opiskelijoista opiskelee paikallisissa korkeakouluissa, joiden antaman opetuksen taso on surkea ja on humpuukia. Valmistuneet ovat vailla yleissivistystä eivätkä välttämättä ole edes kirjoihin koskeneet. Kuilu rikkaiden eliittiyliopistoihin on huikean ammottava. Iso osa amerikkalaisista ei enää osaa lukea tai ei ymmärrä sanomalehtien tai kaunokirjallisten teosten tekstejä. Luokkaerot ovat räjähtäneet pilviin ja 1900-luvun aikana sosiaalinen liikkuvuus on tukahdutettu ja tyrehtynyt tyystin. Amerikkalainen unelma on myytti, jolle ei löydy todistuspohjaa todellisuudesta.
Kirja on Laschin viimeiseksi jäänyt: se ilmestyi Yhdysvalloissa 1994 ja on vasta nyt ruotsinnettu. Ongelmat Yhdysvalloissa tuntuvat vain pahentuneen sitten kirjan ilmestymisen. Esimerkiksi jokin päivä sitten kantautui rapakon takaa väite että jopa kolmannes liittovaltion pääkaupungin asukkaista käytännössä lukutaidottomia. Tutkimuksen takana on State Education Agency.
Tuoreen Michigan State Universityssä tehdyn selvityksen mukaan puolestaan niin ikään peräti kolmannes amerikkalaisista on tieteellisesti lukutaidottomia eli he eivät ymmärrä edes sanomalehtiartikkeleita.
Laschin mielestä eliitit pakenevat omiin maailmoihinsa ja ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa muilta yhteiskuntaluokilta. Kosketus todellisuuteen on tyystin kadonnut. Heidän kielenkäyttönsä ja areenansa sulkevat muut pois politiikasta ja talouselämän johdosta. Mediasta on tullut informaatiokanava, ei debattiareena. Yhteiskunnallinen keskustelu käydään korkeuksissa, kansa on katsomossa. Äänestysinto on laskenut kuin lehmänhäntä. Tätä taustaa vasten ymmärtää hyvin Bushin kaltaisen äärikonservatiivisen liberaalin markkinatalouden vastustajan valtaannousun. Bushin kannatus on ollut suurinta etenkin heikosti koulutetuissa alaluokissa.
Yhdysvaltoja ja Pohjoismaita on vaikea verrata toisiinsa huolimatta monista samankaltaisuuksista. Silti esimerkiksi Perssonin esiintyminen SVT:n dokumenttisarjassa osoittaa hänen eläneen omassa eliittikuplassaan. Käsitys todellisuudesta on hänellä pahoin vääristynyt, jopa sairaalloisesti. Perssonin kummalliset kommentit ja käsitykset antavat painavan syyn epäillä hänen henkistä hyvinvointiaan ja psyykkistä terveyttään. Kansa teki täysin oikein kumauttamalla valehtelijan parrasvaloista paitsioon.
Suomen vaalien tulos ja äänestysaktiivisuuden lasku antavat myös osviittaa epäillä maan olevan amerikkalaisella tiellä. Kuilu eliittien ja muiden välillä on kasvanut. Etenkin vasemmisto tuntuu elävän kaukana todellisuudesta ilman uskottavuutta. Se on pelannut porvariston ja äärioikeiston pussiin.
Liberaalin demokraattisen filosofian mukaan jokaisella tulisi olla mahdollisuus kunnon koulutukseen, jotta pystyisi osallistumaan tasavertaisesti yhteiskuntaelämään olisi se sitten politiikan tai talouden osa-alueilla. Kaunokirjallisuuden merkityksestä oppimiskyvylle ja yleissivistykselle ovat jo pitkään olleet pedagogiikan huiput yksimielisiä. Olisi aika jalkauttaa nämä opit viimein ruohonjuuritasolle ja lisätä kaunokirjallisuus kaikille tasoille pakolliseksi aineeksi.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Edgar Allan Poe: Samlade noveller – volym 1

Edgar Allan Poe: Samlade noveller – volym 1. h:ström 2005. 334 s.

Tarkoituksenani oli lukea analyyttisesti havainnoiden miten Edgar Allan Poe tempaa novelleissaan lukijan mukaansa. Eihän siitä mitään tullut. Aina havahtui vasta lopusta.
Tähän kirjaan on kasattu Poen parhaimmat novellit, jotka on ruotsinnettu uudelleen.
Poe päästää älyllisyytensä valloilleen parissa dekkarissa ja aarrejahdissa. Kalastajan hurja kokemus Lofooteilla pursuaa tihkuvasta jännityksestä ja loistavasta maisemankuvauksesta. Matkustajan merimatka Yhdysvaltain itärannikolla saa kohtalokkaan päätöksen ja yllättävän loppukäänteen.
Mukana on myös loppukirjoituksena Jules Vernen alun perin vuonna 1864 julkaistu kirjoitus Poesta, joka jo pelkästään sinänsä on lukemisen arvoinen.

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Hannu Salama: Elämän opetuslapsia 3

Hannu Salama: Elämän opetuslapsia 3. Art House 2002. 268 s.

Tulipahan lukaistua Hannu Salaman Elämän opetuslapsia 3.
Takakannessa hehkutetaan kirjan olevan poliittinen ja henkilökohtainen. Salaman sanotaan kirjoittavan verevän ironisesti ja hauskasti jykevällä lauseella suomalaisesta nykytodellisuudesta. Onkohon tämän kirjoittanut edes lukenut koko kirjaa? Takakansi on valovuosien päässä itse sisällöstä.
Poliittinen ja henkilökohtainen kirja on, mutta jankuttava ja pauhaava. Ironiasta ei ole tietoakaan, lähinnä epäonnistunutta loanheittoa ja omaan lahkeeseen kusemista. Kun huumori ei avaudu on liian helppoa puolustautua väittämällä sitä ironiaksi. Hauskakaan kirja ei ole, päinvastoin se on puuduttavaa sontaa.
Lauseet ovat pitkiä ja sekavia, eivät ole jykevyydestään kuulleetkaan. Kertomus hajoilee, tarjottava maailmankuva on piruja seinälle maalaava, suorastaan vainoharhaisen sairas. Kertoja ajaa itsensä logiikallaan pussiin monesti, kai se on sitten sitä taiteellisuutta. Suomalaista nykytodellisuutta kirja ei kuvaa, vaan jotain sellaista jurnuttavaa päähänpinttymää jossa kaikki länsimainen leimataan kauheaksi kapitalismiksi ja fasismiksi. Kertojaa haikailee venäläisyyteen, pitää venäläistä kirjallisuutta isänmaanaan. Toisaalla hän silti haukkuu suomalaisen nykykirjallisuuden nuoleskelevaksi neuvostokirjallisuudeksi. Hän on kuin lipevä ankerias ja sohii kaikkialle näkemättä itseään tai tajuamatta toisten tunteita ja vastustaa jyrkästi Euroopan yhdentymistä ja länsimaistumista.
Ei, tätä kirjaa en voi suositella. Rimanalitus Salamalta. Valitettavasti.

torstai 8. maaliskuuta 2007

Jorma Ranivaara: Eläkepommimies

Jorma Ranivaara: Eläkepommimies. WSOY 2006

Jokunen vuosi sitten oli Suomen suurlähetystössä Tukholmassa tilaisuus, jossa näytettiin tilastoja Itä-Suomen väestörakenteesta. Ne olivat järkyttäviä. Vastaavanlaisia näkee yleensä vain sotatoimialueilta. Nuoret aikuiset olivat kuin pyyhkäisty pois, lapsia oli vähän ja väki vanhusvoittoista. Työssäkäyvät olivat harvinaisuuksia. Suorastaan epätoivoisesti suurlähetystön väki aneli neuvoja siitä miten saataisiin houkuteltua maailmalta muuttoliikettä näihin maisemiin. Yksikään tilaisuudesssa olleista ei ollut valmis muuttamaan Suomeen, ei edes pääkaupunkiseudulle.

Tähän todellisuuteen sijoittuu Jorma Ranivaaran hersyvän hauska Eläkepommimies. Miljöönä on itäsuomalainen pikkupaikkakunta, jonka asukkaista 70 prosenttia on yli 60 vuotiaita. Ihmiset odottavat ylösottoa ja terveyskeskus ohjaa mielellään kaikki sairastuneet kunnan uuden vanhuspoliittisen strategian perusteella saattohoitoon rahojen säästämiseksi. Mummoja on monta, selväjärkisiä eläviä miehiä vähän. Tämän saa huomata myös varhaiseläkkeelle jäänyt raittiussihteeri Antti Tamminen. Pappajumppaa ja kolmatta ikää, romansseja ja mustasukkaisuutta sekä nurkkapatrioottista ahdasmielisyyttä ja aitajuoksun muistelua ja lentopalloa. Ja lopuksi marttyyrikuolema.

Ranivaara kirjoittaa vakavasta ja vaikeasta aiheesta kiinnostavasti ja hauskasti.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Susanna Hedenborg & Ulla Wikander: Makt och försörjning

Susanna Hedenborg & Ulla Wikander: Makt och försörjning. Studentlitteratur 2003.

1900-luvun alkupuolella eräs nainen vaati julkisesti tasa-arvoisuutta sukupuolten välille. Hänelle annettiin vankeusrangaistus. Kyseinen maa, jossa tämä tapahtui oli Ruotsi.
Vielä 1950-luvulla hevoset olivat miehinen alue, joiden läheisyyteen naisilla ei ollut asiaa. Tänä päivänä nuoret tytöt ovat omineet hevoset.
Maidonjalostus on ollut naisten aluetta. Naiset ovat hoitaneet lehmät ja maidon. 1930-luvulla meijereiden teknistyessä ja työn keventyessä miehet rynnistivät ”tulevaisuuden” alalle töihin ja naiset katosivat.
1800-luvulla keskiluokkaisille naisille sallittiin opettajan ammatti ja samapalkkaisuus. 1900-luvun alussa hallitus sääti, että miesopettajille maksetaan parempaa palkkaa. Sekään ei riittänyt estämään alan naisistumista.
Käytännössä naiset olivat täysin vailla ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia taloudelliseen itsenäisyyteen1920-luvulle asti.
Tukholmassa oli jonkin aikaa kunnallisa bordelleja sata vuotta sitten.
Tässä joitakin poimintoja Uppsalan ja Tukholman yliopistojen taloushistorian tutkijan ja opettajan kiehtovasta kirjasta, joka käsittelee toimeentuloa, valtaa ja sukupuolten välisiä eroja Ruotsissa.
Kannattaa tarttua kirjaan eikä vain ihmetellä miesten barbaarisuutta maailmalla. Ei siitä ole kauaa, kun vielä täälläkin alistettiin naisia laeilla ja asetuksilla sekä nyrkein. Eikä tasa-arvoisuus ole vieläkään toteutunut täysin. Kulttuurinmuutos on mahdollinen, mutta se voi viedä aikaa. Sitä suuremmalla syyllä sitä täytyy kiiruhtaa ja antaa yhtäläiset ihmisoikeudet kaikille. Sitä paitsi naisten alistaminen heikentää kansantaloutta.

Ingmar Karlsson: Tro, terror och tolerans. Essäer om religion och politik

Ingmar Karlsson: Tro, terror och tolerans. Essäer om religion och politik. W&W 2004. 381 s.

1940-luvun lopussa Bagdadissa paukkuivat pommit. Iskuja tehtiin useisiin juutalaisiin kohteisiin. Siihen asti merkittävän vähemmistön Irakissa muodostaneet juutalaiset saivat syyn lähteä parituhatvuotisesta pakopaikastaan ”luvattuun” maahan.
Myöhemmin paljastui, että iskujen taustalla olivat Israelin turvallisuusviranomaiset vaikka niistä syytettiin vihaa lietsovia muslimeja. He halusivat edesauttaa juutalaisten maahanmuuttoa Palestiinaan vastaperustettuun valtioon.
Ingmar Karlsson kertoo juutalaisten terrorilla olevan pitkät juuret ja sen perusteiden olevan vähintäänkin huteria. Uskonnollisten tekstien perusteella ”juutalaiset” ryöstivät itselleen jumalan lupaaman maan, joka oli jo monien kansojen ja kulttuurien asuttama. He suorittavat alueella jumalaansa vedoten julman kansanmurhan ja etnisen puhdistuksen, ja säätivät rasistiset säännöt, jotka kielsivät kanssakäymiset alkuasukkaiden kanssa. Tosin näitä sääntöjä eivät edes juutalaisjohtajat noudattaneet ja niinpä harva juutalaisten sankareista ja kuninkaista saisi tänäpäivänä asettua Israeliin saati saisi kansalaisoikeuksia. He olivat kun muukalaista alkuperää. Juutalaisten oikeus Palestiinaan on erittäin kyseenalainen, sille ei löydy historiallista tukea.
Karlsson käy läpi myös muiden uskontojen nimissä harjoitettua suvaitsemattomuutta ja terroria läpi. Kaikkein kriittisin hän on juutalaisten ääri-ihmisten lisäksi Yhdysvaltain kristilliseen äärioikeistoon, joka on saanut pelottavan otteen maailman mahtavimmasta maasta, ja jonka maailmankuva on omituinen ja pelottavan ahdasmielinen. Sitä alkaa miettimään miten joku voi vakavissaan uskoja sellaisiin satuihin ja oikeuttaa siten kaikenlaiset kauheudet. Myös intialaista hindunationalismia Karlsson ruotii oivasti. Islamista hän purkaa monia myyttejä ja yrittää osoittaa sen sivistyneisyyden ja edistyksellisyyden sekä rauhanomaisuuden. Tulkinnat koraanista ovat moninaiset ja muslimiyhteisö on pirstaleinen. Tukea islamin nimissä harjoitetulle terrorille on hänen mielestään koraanista vaikea löytää ja fundamentalistit ovat hänen mukaansa kuin pisara meressä muslimien valtavassa joukossa. Vastoin yleistä käsitystä hän väittää äärimielisyyden vähentyneen muslimien parissa, ja terroristien tekojen olevan osoitus poliittisen islamin mahalaskusta ja heidän epätoivostaan.
Karlsson toteaa myös useimpien uskonnollisiksi väitettyjen konfliktien olevan oikeasti poliittisia ja sosiaalisia. Sivilisaatioiden yhteentörmäystä ei ole.

Ulrich Beck & Edgar Grande: Det kosmopolitiska Europa. Samhälle och politik under den andra moderniteten

Ulrich Beck & Edgar Grande: Det kosmopolitiska Europa. Samhälle och politik under den andra moderniteten. Daidalos 2006. 421 s.

Etenkin valtio- ja yhteiskuntatieteilijöille Beckin ja Granden kirja on pornoa. Jos jaksaa kamppailla käsitteiden, termien ja teorioiden rumputulessa, antaa tämä teos yltäkylläisen kuvan eurooppalaisuudesta ja mantereemme tilasta ja tulevaisuudesta. Joskus vain menee teoreettisesti yli ymmärryksen ja sanoma jää hämäräksi. Perusteesi on kuitenkin se, että Eurooppa on aina ollut monikulttuurinen ja nationalismin vääristämä maailmankuva joutaa jo roskakoriin. Moninaisuuden tunnustaminen ja tukeminen on Euroopan tulevaisuuden kannalta keskeisiä kysymyksiä. Kielipolitiikassa täytyisi tavoitteena olla, että jokainen eurooppalainen osaisi äidinkielensä lisäksi kahta muuta Euroopassa käytettävää kieltä, ja että monikielisyys toteutuisi myös koulupolitiikassa.
Beck ja Grande toteavat kantavana teorianaan Euroopan olevan toisessa modernisaatiossa. Ensimmäinen modernisaatio käynnistyi 1700- ja 1800-luvuilla teollistumisen myötä, nykyinen vaihe yhteiskuntakehityksessä eli toinen modernisaatio kypsyi noin neljännesvuosisata sitten Euroopan tuolloin nopeasti vauhdittuneen integraatiokehityksen myötä. Eurooppa on myös imperiumi, mutta ei aivan perinteisessä mielessä. Maanosalla on paljon mahdollisuuksia, mutta lisäksi edessään vakavia ongelmia. Näistä kauhistuttavin on väestörakenteen paha vinoutuma. Muiden maanosien väestöt ovat nuoria ja dynaamisia, Eurooppa uhkaa vanhentua ja keloutua. Tämän vuoksi maahanmuuttoa olisi lisättävä huomattavasti eikä rakentaa linnake-Eurooppaa. Tarvitsemme jokaisen tulijan.