sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Richard Buxton: Den grekiska mytologins värld

Richard Buxton: Den grekiska mytologins värld. Prisma 2007. 256 s.

Antiikin Kreikka on läsnä ajassamme. On vaikea ymmärtää nykytodellisuutta, jos ei tiedä taustoista. Richard Buxton on kirjoittanut selkeän, syventävän ja laajan teoksen kreikkalaisista mytologioista, joka tarkastelee niitä usealta kantilta. Kuvia on runsaasti, kartat auttavat paikallistamaan tapahtumapaikkoja ja mielikuvitus lähtee lentoon vähemmästäkin. Lopuksi Buxton kuvailee miten roomalaiset sulauttivat kreikkalaisten taruston kulttuuriinsa ja miten antiikin kreikan kulttuuri vaikuttaa meidän päivinä kulttuuriin.
Tässä ei ole tilaa referoida kirjan värikästä sisältöä, mutta voisi yrittää vetää esiin pääviestin: antiikin kreikan mytologiat olivat rikas ja kekseliäs tarusto, joka kasvoi ja muuntui koko ajan imien vaikutteita lähialueidensa kansoilta ja integroiden siirtolaisten kulttuureja. Sadoilla saarilla kerrottiin tarinoita, jotka olivat ristiriidassa keskenään: mitään virallista ja yhtenäistä totuutta ei ole. Tarinoilla oli monia tehtäviä. Kaupunkien ja saarien asukkaat tarvitsivat juuret, siksi kehiteltiin luovia myyttejä menneisyydestä ja ensimmäisistä asukkaista. Runoilijoita kannustettiin tähän ja kuorolaulukilpailut kukoistivat.
Suomalaisten kulttuuriin löytyy yllättäviä yhteyksiä, jos alkaa pohtimaan. Esimerkiksi Lähi-idän kansojen Baal-myytti ukkosenjumalasta näyttää siirtyneen kreikkalaisille Zeus-jumalaksi. Läntisessä Suomessa ja Keski-Ruotsissa asuneelle vasarakirveskansalle tärkeä jumala ilmeisesti oli Perkunas (eli Perkele eli Ukko ylijumala eli Thor) joka tulistuessaan huitoi sauvallaan taikka nuijallaan taikka vasarallaan niin että jyrisi. Kreikkalaisilla oli myös meren jumalat kuten suomalaisilla kai vasarakirveskansan jäämistönä Ahti, ja metsässä hämäläisillä valtaa piti Tapio, karjalaisilla Hiisi. Eikä tontutkaan olleet kreikkalaisille vieraita: myös heillä koloissa ja lähteissä oli esimerkiksi nymfejä. Eivätkä myöskään Väinämöisenkään kaltaiset laulavat sankarit olleet kreikkalaisille vieraita. Tiedä sitten mitä kautta ovat pohjolan perukoille lainautuneet tai päinvastoin! Ja kristinusko on vain sekoittanut kulttuurista pakkaa lisää. Onhan esimerkiksi joulupukki lähtöisin kristillisestä perinteestä nykyisen Turkin alueelta ja jostain kumman syystä suomalaiset ovat sen omineet ja vieraannuttaneet kauaksi alkuperäisestä yhteydestään. Monikulttuuria aidoimmillaan.

perjantai 18. toukokuuta 2007

Berättelser om jobbet och livet i Dagens Arbete. Kampen. Sorgen. Kyssen

Dagens Arbete: Berättelser om jobbet och livet i Dagens Arbete. Kampen. Sorgen. Kyssen. Atlas 2006. 159 s.

Kymmenvuotiaan Dagens Arbete –lehden parhaimmat reportaasit on laitettu kansien väliin.
Avausartikkeli Karlskogasta on journalismin riemuvoittoa. Reportaasissa (Kanonens tid är ute) liikutaan yksityisestä yleiseen ja piirretään kuluneelle kehitykselle historialliset taustat. Karlskoga oli kuin Ruotsin kylmän sodan Pietari. Sotateollinenkompleksi kukoisti ja työllisti, 1990-luvun vaihteen mullistuksissa tuotanto romahti ja kriisi oli akuutti. Karlskogassa Bofors oli mahtitekijä ja liittoutunut hallitsevien sosiaalidemokraattien kanssa. Kaupungin tulevaisuus pistettiin pelkästään kanuunoiden varaan. 1990-luvun lopussa Dagens Arbeten vieraillessa kaupungissa puhalsivat uudet tuulet vaikka työttömyys olikin edelleen ankaraa. Juttu on talous- ja sosiaalihistoriaa opettavimmallaan!
Myös ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset ovat näkyvästi kirjasen artikkeleissa esillä. Kuva on vain varsin kapea.
Autoteollisuuteen työllistyneen Ainon tarina (Aino i väntans tider) Kuusamon peräkyliltä Göteborgiin on antoisaa luettavaa ja on samalla hieno siivu ruotsalaista ja ruotsinsuomalaista historiaa. Tarina taustoittaa mainiosti suurta muuttoaaltoa ja sen vaikutusta Ruotsin talouteen monelta kantilta. Mukana on myös ankara globaali kilpailu ja sen inhimilliset seuraukset.
Sitten on tietysti reportaasi (Kampen mot skammen) ruosumiehestä, joka surmasi keittiöveitsellä työkaverinsa juopottelun päätteeksi. Hänen kohtaloaan surkuteltiin, miestä kun ei jostain syystä huolittu vankilan jälkeen enää töihin takaisin.
Outokumpu todetaan vain voittoja ajattelevaksi hirmuiseksi kapitalistiksi, jonka toiminnassa ei logiikka jyrää. Yhtiö ajoi Västeråsista ostamansa kupariputkitehtaan alas ja siirsi tuotannon Espanjaan. Reportaasissa (Flyttade sitt jobb till Spanien) kerrotaan miehestä, joka kävi opettamassa työtehtävät espanjalaisille. Hän kauhisteli suomalaisyhtiön kulttuuria, jossa työntekijät elävät jatkuvassa pelossa, ammattiliitot on murjottu maanrakoon ja tekniikat ovat aatamin aikaisia. Työsuojelusta ei suunnilleen olla kuultukaan. Vain voitot ovat yhtiölle tärkeitä.
Kaikki jutut eivät ole yhtä herkullisia, mutta kirjanen on varmasti aarreaitta monille talous- ja sosiaalihistoriasta innostuneille.

tiistai 15. toukokuuta 2007

Politikens rikting och livets gång

Magnus Berg & Fredrik Sunnemark: Politikens rikting och livets gång. Erfarenheter och förståelser av systemskiftet i svensk politik. Carlssons 2006. 303 s.

Vuoden 1985 vaaleissa sosiaalidemokraatit pelottelivat systeeminvaihdolla.
He voittivat.
Ja toteuttivat kaiken sen mistä varoittivat.
Ainakin jos on uskominen Magnus Bergiä ja Fredrik Sunnemarkia.
Bergin ja Sunnemarkin mielestä Ruotsin sosiaalidemokraatit alkoivat oikeistolaistua 1980-luvun alussa ja Ruotsista katosi todellinen poliittinen oppositio. Demareista tuli porvaripuolue, joka petti ja unohti palkansaajat. Etenkin Perssonin valtakaudella 1990-luvulla julkisen sektorin työntekijät saivat tuntea tämän nahoissaan. Sosiaalidemokraatit romuttivat koulujärjestelmän, saneerasivat valtiontalouden kuntoon kuntien kustannuksella. 1980-luvulla ja 1990-luvulla valtion monopoleja purettiin ja markkinoita avattiin vapaalle kilpailulle.
Kirja jakautuu varsinaisesti kolmeen osaan. Johdanto on pitkä alustus talouteen, politiikkaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen siitä kuinka kansankoti katosi. Mielenkiintoinen on myös poiminta tutkimuksesta siitä kuinka talous on mediassa eri aikoina käsitetty.
Kirjan pääasiallisena tutkimusmateriaalina on kuitenkin julkisen sektorin työntekijöiden haastattelut ja poliittisen eliitin kirjat, joita lähestytään muun muassa narratiivisen analyysin keinoin.
Vaikka kaikesta ei aina olekaan aivan samaa mieltä, niin kirja on silti varsin skarppia laitavasemmistolaista yhteiskuntakritiikkiä ja ajatuksia herättävää luettavaa. Se on myös hyvä johdatus 1980-luvun ja 1990-luvun ruotsalaiseen politiikkaan, ja vetää maton alta etenkin (s)-poliitikkojen sananhelinältä.

lauantai 12. toukokuuta 2007

José Saramago: kertomus sokeudesta

José Saramago: kertomus sokeudesta. Tammi 1997. 372 s.

Mikäli José Saramagon kertomus sokeudesta –kirjaa yrittäisi luonnehtia, niin ehkä parhaimman käsityksen saisi, jos väittäisi, että se on kuin Albert Camus´n Ruton ja Markiisi de Saden filosofian sekoitus, jossa kuljetaan kuin Asko Sahlbergin Paluu pimeään –romaanin nimetön päähenkilö ”sekasortoisten unikuvien ruhjotun varjomaailman halki”.
Kirja alkaa liikennevaloista. Valon vaihduttua yksi auto jää paikalleen. Kuljettaja on sokeutunut: hän näkee vain valkoista. Epidemia leviää, ensimmäiset uhrit eristetään hylättyyn mielisairaalaan. Ainoastaan yksi näkee kaiken: silmälääkärin vaimo. Saramago kehittelee painajaistaan sadistiseen suuntaan, hahmottelee ihmisyyttä, jossa kaikki ihmisarvo on riistetty. Jäljelle jää armoton eloonjäämiskamppailu, heikoimmat poljetaan jalkoihin ja väkivallalla saa valtaa. Hyvyys ja pahuus hämärtyvät, seksuaalisuus saa sairaita muotoja.
Salaperäinen sokeus saavuttaa kaikki. Sotilaat sokeutuvat, yhteiskunta romahtaa, eristetyt tunkeutuvat laitoksesta takaisin yhteiskuntaan, jossa kukaan ei enää näe, paitsi silmälääkärin vaimo. Ihmiset hakevat turvaa toisistaan, vain ryhmässä voi selvitä hengissä. Lauseet paisuvat parinsivun pituisiksi. Kunnes – niin mitä tapahtuu? Lue se itse!

maanantai 7. toukokuuta 2007

Kloka regler? Kunskap i regelsamhället

Karin Fernler & Claes-Fredrik Helgesson (red.): Kloka regler? Kunskap i regelsamhället. Studentlitteratur 2006. 347 s.

Kuulostaako tutulta?

Engelsmännen uppgifva ofta, att deras arbetare, som lefva af kött, ärter och porter, äro vida uthålligare och arbetsdugligare än de potatisätande irländska…” (Hammarsten 1875: Om födoämnena granskade med avseende på deras näringsvärde)

”…den forna, enkla men solida mathållningen med gröt, välling och dylikt [har] i stor utsträckning utbytts mot s.k. torrskaffning tillika med en orimligt stegrad kaffe- och öldrickning.” (Proposition 36, 1906)

1800-luvun lopulla valtaapitävät huolestuivat alempien yhteiskuntakerrostumien ruokailutavoista. Teollistumisen myötä haluttiin luoda uusi ja taitavampi työläinen sanoo Torbjörn Bildtgård. Syömisen muuttaminen oli osa strategiaa. Huonon ruokavalion sanottiin heikentävän työläisten työpanosta ja siten huonontavan kansantaloutta. Ihmisruumis käsitettiin koneeksi, joka vaatii energiaa pysyäkseen käynnissä. Kemistit keksivät ihmisten tarvitsevan tietyn määrän kaloreita, jota sitten suositeltiin avainkohderyhmälle: työläisnaisille. Heidät piti kouluttaman laskemaan ruoka-aineiden kalorimäärät niin, että he valitsisivat kaikkein halvimmat ja kaloririkkaimmat aineet. Työläisten ei katsottu näkevän nälkää vaan tuhlaavan vähät rahansa kalliiseen ruokaan. Siksi oli tärkeätä vaikuttaa ruokaa laittavaan työläisnaiseen. Tässä prosessissa alkoivat muotoutua opetuskeittiöt.

Vuosina 1935-1965 vaati ajanhenki Ruotsissa laadukkaampaa väestömateriaalia. Tässä työssä ruokailutottumukset olivat keskeisessä asemassa. Samalla tutkijoiden keksimät vitamiinit tulivat muotiin. Nyt ei enää ollut tärkeätä ruuan (kalori)määrä vaan laatu. Panostettiin joukkoruokailuun, ruuanlaiton vastuu ulkoistettiin pois kodista ja työläisnaisen harteilta. Vuonna 1940 perustettiin Statens institut för folkhälsan. Se laati ruokalistasuosituksia.

1960-luvun jälkeen kohtasivat uudet uhat. Moderni hyvinvointiyhteiskunta oli pirstaloinut massat yksilöllisiksi kuluttajiksi. Nyt valistuksen kohteeksi tulivat yksilöiden elintavat elintasosairauksien ennaltaehkäisemiseksi ja esimerkiksi 1970-luvun alussa Ruotsi sai ensimmäiset ravintotieteen professuurit. Tuolloin siitä tuli tunnustettu tutkimuksen ala ja alettiin kouluttamaan erilaisia valistajia niin kouluihin, mediaan kuin instituutioihinkin. Melkein samanaikaisesti 1972 perustettiin Statens Livsmedelsverk. 1970- ja 1980-luvulla tehtiin erilaisia kampanjoita ihmisten elintapojen muuttamiseksi yhteistyössä mm. suurten kauppaketjujen kanssa.

Ihmisten ruokailutapojen sääntely ja ohjailu eivät ole kuitenkaan uusi ilmiö, huomauttavat Karin Fernler & Karin Svedberg Nilsson puolestaan omassa artikkelissaan. Antiikin Kreikassa noudatettiin monimutkaista sääntöjärjestelmää. Esimerkiksi kalaa ei saanut syödä ilman leipää, viini tuli sekoittaa veteen. Viiniä ei myöskään saanut nauttia ilman seuraa. Kreikkalaiset käsittivät ihmisen elämää ohjaavan pyrkimykset nautintoihin. Liiallisella iloittelulla ja kuluttamisella olivat suorat kansantaloudelliset vaikutukset. Siksi tarvittiin sääntöjä.

Kloka regler? Kunskap i regelsamhället –kirja on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita siitä kuinka tieto siirtyy säännöiksi, kuinka tutkijayhteisöt ja maallikot ajautuvat konfliktiin puhuessaan eri kieltä sekä siitä kuinka tiedon kääntäminen ontuu ja millaisia näkymättömiä prosesseja sääntöjen ja lakien taustalla on ollut ja on. Erityisen hauska on Renita Thedvallin kirjoitus EU:n yrityksestä mitata työllisyyttä. Kaikki käsittävät termit erilailla. Myös Kerstin Jacobssonin ja Niklas Noakssonin valaiseva artikkeli OECD:n ja EU:n työmarkkinapolitiikasta on antoisaa luettavaa.

lauantai 5. toukokuuta 2007

Sari Vuoristo: Loppu hyvin

Sari Vuoristo: Loppu hyvin. Gummerus 2006. 205 s.

Nuori nainen kasvaa onnellisessa keskiluokkaisessa perheessä pääkaupunkiseudulla. On kuitenkin asioita joista ei puhuta, muistoja joita ei ole. Kuten, että hän oppi uimaan Jäämeressä. Ei, siellä hän ei ole koskaan käynyt, väittävät vanhemmat ja syyttävät valehtelijaksi. Nainen oppii vaikenemaan menneisyydestään, jonka väitetään olevan fantasiaa. Hänellä on kaksi pikkusiskoa, jokin silti kalvaa sisällä ja hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Kunnes selviää totuus: hänen oikeat vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa Norjassa ja hänet adoptoitiin tädin perheeseen.
Sari Vuoriston kirja on syväluotaavaa psykologista draamaa, jonka rihmasto ulottuu neljään sukupolveen. Keskeiset henkilöhahmot ovat naisia, heitä peilataan sisarsuhteissa. Kirjan miehet; isät, sedät ja poikaystävät ovat etäisiä, kilttejä ja vetäytyviä. Naiset ovat vahvoja, julmia ja hallitsevia. Nuoresta naisesta tulee lopussa itse äiti ja hän kertoo pojalleen, miten hän oppi uimaan Jäämeressä ja se on totta.
Vuoriston teoksen keskiössä ovat yksilöt ja ihmissuhteet, yhteiskunnalliset mullistukset eivät niitä heilauttele ja historiallinen säie jää siten ohueksi. Silti kelpo kirja lapsuudesta 1980-luvulla ja aikuisuudesta 2000-luvun alussa.