Heikki Kotka: Eskilstunan Suomenkielinen Sosiaalidemokraattinen Yhdistys ESSY 1970-1989. ABF i Eskilstuna & Arbetshistoriska Rådet i Eskilstuna 2007. 183 s.
Vappu oli vielä 1970-luvun lopulla vireää Eskilstunassa. Kaupungin keskustasta marssi yli 5 000 sosiaalidemokraattia Kansanpuistoon, siellä noin 20 000 ihmistä kuunteli palopuheita, jotka pidettiin kahdella kielellä: suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinsuomalaiset sosiaalidemokraatit olivat järjestäytyneet omaksi yhdistykseksi ESSY:ksi, jossa oli mahtavimmillaan kuutisensataa jäsentä. Vappumarssiin ESSY osallistui omin plakaatein. Esimerkiksi 1973 kylteissä luki muun muassa "Opi ruotsia - paranna mahdollisuuksiasi".
Tänä päivänä noista ajoista on jäljellä muisto vain. ESSY:n kuolinkorahdus kuultiin 1989. Ruotsinkielisellä puolella kidutaan. Vappumarssi haalii nykyisin kourallisen väkeä, lähinnä samoja ikääntyneitä aktiiveja, jotka ovat olleet uskollisesti mukana useita vuosikymmeniä. Kulkukyvyttömät rahdataan eläintarhan minijunalla puheidenpitopaikalle. Ruotsinsuomalaiset on unohdettu kokonaan.
ESSY:ssä koko sen elinkaaren ajan vaikuttanut Heikki Kotka on kirjoittanut ytimekkään, mutta asiapitoisen historiikin paikkaamaan ruosuhistorian pahaa aukkoa, jota on toistaiseksi vasta vähän valotettu. Kirja on kaksikielinen, joten valtaväestölle ja ruotsalaistuneille jälkipolville tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa mitä maahanmuuttaneet suuren aallon ruotsinsuomalaiset touhusivat poliittisesti. Samalla paljastuu monien nykyisten eskilstunalaisten ruosuvaikuttajien poliittinen taustayhteisö nuoruudesta.
Heikki Kotkan mukaan ESSY kypsyi 1969 Sirkka ja Aarre Pohjolaisen kotona käydyistä keskusteluista. Suuri muuttoaalto oli juuri tuolloin huipentumassa, Eskilstunassa oli runsaasti nuorta suomalaista työikäistä väkeä, jotka ahersivat tehtailla. Tämä ei tietystikään sujunut ongelmitta. Sosiaaliset ja kulttuuriset kysymykset kärjistyivät. Niiden lieventämiseksi tarvittiin poliittista integroitumista yhteiskuntaan. Oma sosiaalidemokraattinen suomenkielinen yhdistys perustettiin ruotsinkielisten myötävaikutuksella, jotka suhtautuivat tuolloin vielä suopeasti ruotsinsuomalaisten poliittiseen aktivoitumiseen. Yhdistys imuroi äkkiä puolentuhatta jäsentä.
Toiminta oli alkuun vilkasta. Kuukausikokouksissa oli alustuksia ja keskusteluja. Vappumarsseihin osallistuttiin omin tunnuksin. Yhdistys oli mukana taistelemassa siirtolaisille äänioikeutta kunnallis- ja maakäräjävaaleihin. Vaadittiin suomenkielisiä palveluja ja niitä saatiin.
Jäsenkato alkoi jo heti kahden toimintavuoden jälkeen. Vuonna 1972 oli jäsenmäärä puolittunut. 1976 jäseniä oli enää 120. 1970-luvun lopulla käydään vielä päälle kahdensadan, mutta into laimenee ja putoaa 1980-luvulla rajusti. Passiivisuus ja jäsenmäärän romahtaminen ajavat yhdistyksen ahtaalle. 1989 pistetään tarinalle piste.
Syitä lopahtamiseen on tietysti monia, joita Heikki Kotka ei lähde pahemmin penkomaan. Yhteiskunta on esimerkiksi kaupallistunut ja yksilöllistynyt, yhdistys epäonnistui uusintamisessa ja jäi sukupolviliikehdinnäksi. Poliittiset liikkeet ovat aaltoja, joissa vaikuttavien enemmistö osallistuu vain vuoden tai pari, ennen kuin seuraava nuorten sukupolvi ottaa liikkeen haltuun edeltäjiltä, jotka ovat perheellistyneet eikä aikaa töiden ja kodin ulkopuolelle oikein liikene. Harva jatkaa aktiivisena pidempään tai siirtyy kokopäiväiseksi ammattipoliitikoksi. Räikeimmillään tämä pistää silmään kunnallispolitiikassa, jossa opiskelijoiden ja eläkeläisten osuus on luottamustehtävissä suhteettoman suuri. He ovat väestöryhmiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta politikoimiseen, mikäli tarmoa on. 30-40-vuotiaat ovat harvinaisia kummajaisia.
Heikki Kotka ei nosta esiin edes mielestäni keskeisintä seikkaa. Valtakunnantasolla nimittäin emopuolue suhtautui nihkeästi suomalaisiin, eikä ruosujen s-yhdistyksiä useista yrityksistä huolimatta koskaan hyväksytty virallisesti osaksi liikettä. Ne eivät saaneet puolueosastojen statusta, vaan nähtiin puuhasteluna, joka kanavoi ruotsinkielen oppineita valtaväestön osastojen puolelle sulautumaan. Toimintaa ei täten koettu mielekkäänä, koska siihen osallistuminen ei tuonut poliittista vaikutusvaltaa emopuolueessa.
Toinen merkittävä seikka, jota Heikki Kotka kyllä hivenen raottaa esiin, oli ruotsinsuomalaisten havainto, ettei sosiaalidemokraattinen puolue ajanut työväestön ja kielivähemmistöjen etuja. Erityisesti riita kunnanvaltuustossa suomenkielisestä kouluhenkilökunnasta repi ruotsalaiset sosiaalidemokraatit ja ruotsinsuomalaisen s-väen kahtia. Sosiaalidemokraatit halusivat ajaa alas suomenkielisen koulutoiminnan 1980-luvun lopulla. Kaksi ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia loikkasi porvariopposition puolelle ratkaisevassa äänestyksessä 1986, mutta se ei riittänyt, koska toiset kaksi ruotsinsuomalaista jätti tuntemattomasta syystä tulematta kunnanvaltuuston kokoukseen. Sosiaalidemokraatit runnoivat päätöksen äänin 39-40.
1987 yhdistys ei enää jatkanut kuukausikokouksia. 1988 keskeisin vaikuttaja Maire Dahlman ilmoitti luopuvansa politiikasta täysin. Hän oli toinen niistä ruosudemareista, jotka olivat loikanneet kunnanvaltuuston äänestyksessä 1986 porvarien puolelle, mitä ei katsottu puolueessa hyvällä. Erokirjeessään hän totesi, että "olen kuitenkin jo pitkän ajan kokenut yhä vaikeammaksi puolustaa maassa nykyisin toteutettavaa politiikkaa. Mielestäni se ei vastaa ideologiaa, jonka itse yhdistän sosiaalidemokratiaan, ja joka sai minut aloittamaan poliittisen toimintani". Niinpä 1990-luvun alussa Eskilstunan kunnanvaltuustossa ei ollut ainuttakaan ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia muidenkin jättäydyttyä asettumasta ehdolle. Näin puolueessa, joka väitti itseään työväenpuolueeksi, ja jolla oli puolet kunnanvaltuuston paikoista.
Mikäli haluaa lukea kriittisemmin Ruotsin sosiaalidemokraateista, kannattaa tutustua Hjalmar Rantasen (1992) Ruotsin avarassa sylissä-kirjaan, jossa hän paljastaa demareiden härskit teot ruotsinsuomalaisten tuhoamiseksi. Hjalmar Rantanen oli itse näköalapaikalla ja toimi lukuisissa tärkeissä tehtävissä ja näki läheltä miten häikäilemättömästi sosiaalidemokratia petti ruotsinsuomalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti