tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä

Outi Alanko & Tiina Käkelä-Puumala (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. Tietolipas 174. SKS, 2001. 319 s.

Blogia ei ole päivitelty pitkiin aikoihin. Aikaa ei ole liiennyt kirjoittelulle. Nelisenkymmentä kirjaa olen silti kahlannut - viimeisimpänä Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä.

Antologia nimensä mukaisesti aukoo lukijalle kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä, jotka saattavat toisinaan maallikosta tuntua olevan toisesta todellisuudesta.

Monet kirjoittajat käsittelevät artikkeleissaan lukemista.

Esimerkiksi Kai Mikkonen pohtii lukemista tulkintana. Hän kairautuu aina antiikin kreikkalaiseen ja raamatulliseen traditioon ja toteaa, ettei uuden vuosituhannen alussa tulkinnalle ole yhtä yleistä teoriaa. Hän referoi ranskalaista Paul Ricoeuria, joka sanoo tutkijan joutuvan valitsemaan eri tyyleistä. Mikkonen painottaa keskeisimmän eron olevan mitä tulkinnalla tavoittelee. Pyrkiikö palauttamaan viestin alkumuotoonsa vai yritetäänkö tulkinnalla kaivaa sisältö tekstistä...

Antologian antoisin otos on kuitenkin Eva Maria Korsisaaren artikkeli "Keskeisiä kirjallisuudentutkimuksen suuntauksia". Siinä onnistutaan tiivistämään olennainen aiheesta, josta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja.

Ensimmäisenä hän ruotii venäläistä formalismia. Suuntaus syntyi hivenen ennen 1917 vallankumousta. He ohittivat siihen asti vallalla olleen halun penkoa kirjailijan persoonaa ja taustaa. Korsisaari korostaa formalistien tahtoneen "tehdä kirjallisuudentutkimuksesta teoreettisen perustan omaavan tieteenalan keskittymällä kuvaamaan sitä, millaisesta on kirjallisuuden kieli ja mikä tekee kirjallisuudesta kirjallisuutta". Keskeiseksi käsitteeksi muotoutui kirjallisuudellisuus. Kieli muuttuu ja vieraannuttaa arkisesta kommunikaatiosta. Muoto oli tärkeintä tutkijalle.

Englannissa 1920-luvulla sai alkunsa uuskritiikki, joka levisi voimatekijäksi Atlantin taakse. Uuskriitikoille hivenen formalistien tapaan teksti oli se olennainen asia kirjallisuudessa. Uuskriitikot veivät vielä pidemmälle tämän piintymän. He kehittivät strategiaksi lähiluvun, joka meni äärimmäisyyksiin etenkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa uuskriitikot esittivät, "että kirjailijan aikeet ja kokemukset eivät vaikuta hänen teostensa arvoon tai merkitykseen". He laativat tarkkoja tulkintoja tekstistä ja metodi elää yhä kirjallisuustieteessä. Korsaari kirjoittaa, että "sen sijaan uuskriitikoiden näkemys itsenäisinä objekteina, joita on mahdollista tutkia irrallaan teoksen ulkopuolisesta todellisuudesta on saanut väistyä muun muassa psykoanalyyttisen, feministisen ja jälkikolonialistisen kirjallisuudentutkimuksen tieltä, jotka ottavat huomioon myös kirjallisten teosten suhteet ympäröivään maailmaan".

Toista lähestymiskulmaa edustavat fenomologinen kirjallisuudentutkimus, reader-respons-teoriat ja reseptioestetiikka. Ne tutkivat lukijaa.

Myös fenomologia kehittyi 1900-luvun alkupuolella. Korsisaaren mukaan se tähdentää subjektin osuutta merkityksen muodostumisessa. "Maailma on sellainen, millaisena se ihmisen tietoisuudessa näyttäytyy", Korsisaari kirjoittaa Edmund Husserliniin viitaten. Roman Ingarden esittää Korsisaaren mukaan, että "kirjallisen teoksen merkitykset konkretisoituvat vasta luettaessa".

Reader-response-teoriat juurtaa itsensä fenomologiaan, mutta on väljä käsite eikä muodosta yhtenäistä koulukuntaa. Pääasiassa ne tutkivat teosten vastaanottoa, mutta voivat myös keskittyä toistuviin teemoihin, tilanteisiin, henkilöhahmoihin ja niiden kautta lukija voi päästä kirjailijan tietoisuuden syvärakenteisiin.

Struktualismi juontaa sveitsiläiseen Ferdinand de Saussureen. Korsisaari kirjoittaa, että se "tutkii ihmismielen tapoja järjestää maailmaa, luoda merkityksiä ja luokitella ilmiöitä." Hän jatkaa, että heidän mukaan "minkä tahansa järjestelmän yksittäiset osat saavat merkityksensä vain suhteessa toisiinsa, osana kokonaisuudesta ja vuorovaikutuksessa toistensa ja kokonaisuuden kanssa. Tarkoituksena on palauttaa yksittäiset ilmiöt yleisiin lakeihin. Parhaiten näitä jäsentämisen taustalla olevia lakeja ilmentää kieli".

De Saussuren teorian seurauksena sanat tuottavat todellisuuden, eivätkä heijasta sitä. Ahkera (jälki)struktualisti on ranskalainen Roland Barthes, joka soveltaa sitä laajalla repertuaarilla eri ilmiöistä.

Psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus pyrkii tiedostamattoman ja tukahdutettuja tarpeiden ja toiveiden paljastamiseen kirjoista ja lukijoista.

Feministinen kirjallisuudentutkimus on politisoitunutta tiedettä, joka on hajonnut lukuisiin lahkoihin, jotka ovat jopa antagonistisia keskenään. Pääasiana on silti patriarkaalisen yksisilmäisyyden purkaminen ja kirjallisuuden kaanonin laventaminen molempiin sukupuoliin. Tärkeitä nimiä ovat Virginia Woolf ja Simone de Beauvoir.

Enemmän tätä päivää ovat kulttuurintutkimus, uushistorismi ja jälkikolonialistinen kirjallisuudentutkimus. Paletit ja kentät ovat moninaiset. Teorioita yhdistellään ja sovitellaan. Kaikki kietoutuvat toisiinsa.

Kulttuurintutkimus kehittyi Englannissa 1950-luvulla ja laajensi kirjallisuuden käsitettä työläiskulttuurien viikkolehtiin ja iskelmiin. Yhdysvalloissa 1980-luvulla syntynyt uushistorismi kahleutuu kulttuurintutkimukseen. Taustalla ovat Michel Foucault´n ja Louis Althusserin ajatukset kulttuurin ja vallan keskinäisestä riippuvuudesta.

Jälkikolonialistinen tutkimus rakentuu etenkin Edward Saidin klassikon Orientalism ympärille. Se kritisoi läntistä ylemmyyttä, imperalistista riistoa ja etnosentrismiä.

Korsisaari jättää käsittelemättä marxilaisen kirjallisuuden tutkimuksen, joka on ollut pohjana useimmille nykyään vallalla olleille suuntauksille. Siitä kiinnostuneille suosittelen tutustumista esimerkiksi mainioon Lasse Koskelan ja Lea Rojolan Lukijan ABC-kirjaan, joka itselläkin oli yhtenä peruslähteenä gradua kirjoittaessa. Muuten Korsisaari onnistuu vääntämään selkeämmin rautalangasta olennaisimman, joten artikkeli soveltuu moniin tarkoituksiin.

2 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

eihän kirjallisuudentutkimusta saa tehdä ilman laajempaa feminististä näkökantaa

Anonyymi kirjoitti...

fe-no-me-no... Husser....l? oi noita sanoja