sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Seppo Saraspää: Ansisidonnainen

Seppo Saraspää: Ansisidonnainen. Karisto, 2008. 136 s.

Seppo Saraspään Ansisidonnainen ei yllätä. Takakannen otsikossa romaanin väitetään yllättävän. Sitä se ei tee.

Romaani on jonkinlainen yritys kuvata lappilaista elämänmenoa yhteiskunnan laitamilla - ja yhdistää siihen ihmiskauppaa ja miehen tarvetta läheisyyteen. Jotenkin alkuun työttömän miehen maailma tuntuu todelliselta, sitten ikään kuin ei enää uskottaisi kertomuksen voimaan ja pakitellaan. Pahuutta yritetään kiillottaa puhtoiseksi. Mennään metsään ja uskottavuus karisee kuin sulava lumi tunturipuroon keväällä.

Ryyppäävä työtön rakennusmies Asko vuokraa itselleen venäläishuoran pitkäaikaisesti. Suhde muuttuu romanttiseksi. Ja sitten kirja kliseisesti lässähtää. Loppu on traaginen, liioitteleva. Ilman kuolemaan johtanutta onnettomuutta olisi pisteet vielä olleet korkeat. Nyt ei loppu toimi.

Ei voi kirjaa paljon suositella, mutta menee se paremman puutteessa pohjoisen maskuliinisesta eksotiikasta kiinnostuneille.

Agatha Christie: They came to Baghdad

Agatha Christie: They came to Baghdad. HarperCollins, 2011. 256 s.

Ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta Agatha Christien They came to Baghdad on pettymys. Siinä tuntuu olevan turhaa höttöä itse perustarinan ympärillä, eikä perustarinakaan kovin uskottava ole.

Alku on suttuinen eikä homma toimi muutamia kohtauksia lukuunottamatta. Loppu on hivenen yllättävä - epäuskottavasti.

Ken kaipaa aikamatkaa brittihallinnon aikaiseen Irakiin, sen tässä saa. Ei paljon muuta.

Nawal El-Saadawi: Röst ur djupet

Nawal El-Saadawi: Röst ur djupet. Legenda, 1989. 138 s.

Vaikka kirja on jo 1970-luvulta on sen aihemaailma yhä ajankohtainen. Osaltaan siitä heijastuu syyt sosiaaliseen liikehdintään Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa. On viime aikaiset vallankumoukset olleet merkittävissä määrin naisten aikaansaamaa kamppailua oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Pohjimmiltaan kyseessä on kamala kirja naisten alistamisesta. Siksi se on jysäyttävä.

Kertoja kohtaa kuolemaantuomitun naisen, joka vankilassa suostuu valottamaan elämäänsä. Kertojan ennakkoasenne miehen murhannutta naista kohtaan on tuomitseva, mutta järkyttävä kohtalo paljastaa patriarkaaliset pahuudet ja jälkimauksi jää epäuskoinen suhtautuminen systeemiin, joka sallii kaiken tämän.

Firdaus on nuori nainen, joka käy lukion ja naitetaan sitten rumalle vanhukselle. Hän pakenee väkivaltaista suhdetta ja päätyy prostituoiduksi. Miessuhteet osoittuvat epäonnisiksi. Miehet ovat toistensa kaltaisia sikoja. Hän pääsee palkkatyöhön ja huomaa saman säännöstön pätevän työelämässäkin vaikka naiset sen kieltävätkin. Firdaus asettaa hintansa korkeaksi ja palaa prostituoiduksi. Tällä kertaa luksushuoraksi. Lopulta hänet saa kiikkiin kiristämällä parittaja, jolla on häntä paremmat suhteet hallintoon. Itsepuolustuksellinen murha vie hänet vankilaan. Tuomiona kuolema.

Jokaisen täytyisi tämä lukea.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Agatha Christie: Neljä suurta

Agatha Christie: Neljä suurta. WSOY, 1978. 223 s.

Neljä suurta on kuin tilkkutäkki, joka yhdistää seitein monta rikostarinaa. Hämmentäviä yhteneväisyyksiä on myös havaittavissa toisen maailman sodan jälkeisiin agenttielokuvien juonenkaariin (etenkin James Bond). Kirja on kuitenkin sotaa edeltävältä ajalta. Googlaus kertoo tarinoiden julkaistun alun perin 1924 lehdessä sarjana ja vasta myöhemmin niistä muokatun romaanin.

Hercule Poirot on tässäkin kirjassa vauhdissa. Itse asiassa kenties vauhdikkaimmillaan, koska Neljä suurta ovat kansainvälisiä suurroistoja, joiden tavoitteena on valloittaa maailma. Heidän esteenä on kuitenkin Poirot, joka yritetään erilaisin konstein raivata tieltä.

Kirja on vauhdikas seikkailu, joka analysoi myös kriittisesti aikaansa ja yhteiskuntakritiikkiäkin löytyy. Välillä menee överiksi ja melkein parodiaksi. Lukija ei voi olla tirskumatta Poirotin oivalluksille.

Neljä suurta kuitenkin saadaan kiikkiin ja heidän konnuutensa kuriin. Värikäs ja hengästyttävä romaani, joka on poikkeava piristys Agatha Christien laajassa tuotannossa.

Taavi Soininvaara: Rikollisen kaunis

Taavi Soininvaara: Rikollisen kaunis. Tammi, 2009. 282 s.

Taavi Soininvaara tykittää kovaa novellikokoelmassa Rikollisen kaunis. Osan rikosnovelleista muistan lukeneeni aiemmin muissa julkaisuissa. Useimmat tarinoista olisi kantanut kokonaisiksi itsenäisiksi kirjoiksi asti. Ne koukuttivat kunnolla.

Soininvaara käsittelee muun muassa terrorismia, ihmiskauppaa ja laitonta siirtolaisuutta, hän porautuu historian hämäriin Kekkoslovakiaan ja kutoo sieltä käsin kelvollisen sankaritarinan.

Mainiota, mainiota. Ihan kaikki eivät yllä sentään ylimpään kastiin, mutta hykerryttävän mukaansa tempaava opus.

Cormac McCarthy: Tie

Cormac McCarthy: Tie. WSOY, 2009. 239 s.

Liekö tämän kirjan vaikutusta viimeöinen painajainen paukkupakkasista. Oudossa painajaisessa ilmasto muuttui rajusti ja kesä hyytyi hetkessä ikitalveksi. Siperiasta puhalsi Suomeen -92 asteen hirmupakkaset. Lämpötila laski tunneissa helteestä jäähelvetiksi. Edes täysillä loimottava takka ei riittänyt pitämään taloa lämpöisenä. Onneksi heräsin kosteaan kuumuuteen...

Vähän samantapaisesta tunnelmasta on kyse alkukuusta luetussa Cormac McCarthyn Tiessä. Isä ja poika vaeltavat tulihelvetin kärvistämässä pilvisessä maisemassa ruumiiden keskellä. Jonkinlainen maailmanlopun katastrofi on tapahtunut, mutta sitä ei selvitellä sen enempää. Lukijalle jätetään johtolankoja. Itse muodostin mielikuvaksi tuhoisasti maahan iskeytyneen meteoriparven tai jättimäisen tulivuorenpurkauksen. Mutta katastrofin syy jää siis lukijan arvuuteltavaksi.

Kieli on lakonista ja melankolista. Mies ja poika etenevät työntäen ostoskärryjä. He ottavat yhteen muiden kulkijoiden kanssa ja väistelevät pahoja. He käyvät kauniita keskusteluja. He kohtaavat ihmissyöjiä. Melkein nääntymäisillään heidän pelastukseksi tulee bunkkeri, johon on säilötty elintarvikkeita. Pelko ajaa heidät eteenpäin. Lopulta he päätyvät rannalle, jossa he löytävät hylystä tarvikkeita. Heidät kuitenkin ryöstetään, mutta he saavat varkaan kiinni ja maksavat tälle samalla mitalla. Kohtalo kuljettaa kaupunkiin, jossa väijytyksessä mies saa surmansa ja poika adoptoidaan.

Kamala ja synkkä kirja, joka ei edes ole hyvä. Se on kuin väkisin pitkitetty kauhunovelli. Pulitzer-palkinnon saa näköjään heppoisin perustein. Tiivistetympi versio olisi iskenyt. Tämä ei.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Iris Uurto: Joonas ei välittänyt

Iris Uurto: Joonas ei välittänyt. WSOY, 1950. 469 s.

Harvoin kirja kolahtaa kovaa. Tämä teki sen. Iris Uurron Joonas ei välittänyt valikoitui käteen nimensä perusteella, mutta sisältö teki valtavan vaikutuksen. Samaistuin myös päähenkilöön voimakkaasti.

Rakenteellisesti romaanin runko muistuttaa tiimalasia, jonka huipennukseksi vetäistään ylös ristiaallokosta. Päähenkilö Joonas Tela on kiltti ja kunnollinen, ihmisiin naiivisti luottava maisterimies. Hänet temmataan tyynestä betonimyllyyn, ja selviytyy hengissä ryöpytyksestä.

Alkuun hän on järjestellyt elämänsä mieleisekseen. Hän saa lukea kirjoja päivät pitkät. Siihen auttaa vaatimattomuus ja työ opettajana 10 tuntia kuukaudessa. Vielä paremmin lykästi hänen alkaessa kirjoittamaan teatteriarvosteluja saatuaan vapaalippuja. Hän saa siten toimeentulonsa helposti, eikä tarvitse enää edes opettaa.

"Niin hän eleli kuin jokin vaatimaton vapaaherra, eivätkä hänen arkipäivänsä eronneet sunnuntaista. Hän kuljeskeli lainastoissa, luki mitä mieli teki, kirjoitti muistiinpanoja mistä halutti, tutkiskeli sitä mikä, ja olipa hän kokoilevinaan aineistoa väitöskirjaan Bergbomin teatterista" (Uurto, s. 7-8)

Kuvaus maisteri Telan arjesta on kuin omista haaveista.

Maalaus pohjois-helsinkiläisistä kansankuppiloista on verevää. Joonas syö niissä edullisesti. Samalla käy ilmi kontekstin sidosteisuus aikaansa. Huivipäisistä naisista juolahtaa nykylukijalle mieleen muslimimaahanmuuttajat, mutta vielä joitakin vuosikymmeniä sitten naisväki yleisesti ottaen käytti Suomessa huiveja.

Sitten lähtee paratiisi murentumaan. Vanha äiti tarvitsee majapaikan ja Joonas järjestelee asuntoa. Kiinteistövälittäjät ja tuomarit huiputtavat kelpo miestä. Samalla tutustutaan Hannaan, joka on Suomi-teatterin leskeksi jäänyt kanslisti. Hän on Joonaksen paras ystävä.

Suomi-teatterin johtaja Kotka sairastuu tuberkuloosiin ja tarvitsee virkaa tekevän korvaajan. Miehen täytyy olla kunnollinen kaveri ilman pyrkyryyttä. Johtaja Kotka tahtoo tervehdyttyään takaisin. Niinpä Joonas päätyy teatteriin...

Suomi-teatteri osoittautuu hyväuskoiselle Joonakselle lujaksi löylyksi. Ihmisyys kärjistyy, luokkaerot rävähtävät verkkokalvoille. Teatteri on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Kulisseissa käydään valtataisteluita, eikä niissä hyvät ole vallalla, vaan vääryys vie voiton. Joonasta huijataan pahemman kerran. Samalla osoitetaan lehdistön ja yleensäkin kaikkien organisaatioiden ja yhteisöjen nuolemismekanismit varsin ilkeästi. Voisi yleistää sanoen olevan melkoisen mainiota kuvausta työelämästä ylipäätään.

Suomi-teatterissa tehdään vallankaappaus. Werneri Hyle junttaa itsensä vilpillisesti kakkosjohtajaksi ja riisuu Joonakselta vallan. Hyle on tuhoisa tapaus, joka mädättää yhteisön. On hurjaa nähdä miten yksi ihminen pystyy väärälle paikalle päästessään myrkyttämään monen mielen ja aiheuttamaan laaja-alaista vahinkoa.

Lopulta johtaja Kotka palaa ja toteaa tilanteen toivottomuuden. Hän erottaa Hylkeen ja toivoo Joonaksen jatkavan apulaisjohtajana. Joonas ei halua.

Aikansa Suomi-teatterista toivuttuaan hänet repäistään pitkän sillan toiselle puolelle poliittiseen työläisteatteriin Parempaan maailmaan Sörnäisiin.

Parempi maailmakin osoittautuu irvikuvaksi. Kaiken huipuksi Suomi-teatterista nöyryyttävästi potkut saanut Hyle kääntää takkia ja ryhtyy Paremman maailman keulakuvaksi. Joonas yrittää tuoda totuutta esiin, mutta Lauma vaientaa hänet. Silti Lauma yrittää käyttää hyväkseen hänen mainetta.

Joonas saa tarpeekseen kaikesta ja erakoituu. Kumppaniksi valikoituu Hanna.

Kirja on tulvii upeita kohtauksia. Yksi niistä on ehdottomasti kuvaus yleisestä saunasta, jonne nuori näyttelijätär viedään. Siinä puristetaan elämä hienosti yhteen.

Kieli on lyyrillistä. Kuin sinfoniaa. Väliin pysähdytään maalailemaan maisemaa mahtavasti. Sitten taas syvennytään miehen ja naisen välisiin suhteisiin. Naiset näyttäytyvät raadollisina petoina, miehet kunnollisempina, mutta on miesten joukossakin kelvottomia. Ja pohditaan yhteiskuntamme olemusta ja ihmisyyden peruspiirteitä. Teksti on hurmaavan huumaavaa.