lauantai 24. syyskuuta 2011

Ismail Kadare: Kivisen kaupungin kronikka

Ismail Kadare: Kivisen kaupungin kronikka. Gummerus, 2000. 234 s.

Maailma on maailmansotaan verrattavissa olevan kriisin partaalla. Tällä hetkellä talous rytisee hallitsemattomasti, eivätkä poliitikot ole onnistuneet hillitsemään kaaosta. Puolan valtionvarainministeri varoitti viime viikolla suursodan vaarasta Euroopassa kymmenen vuoden tähtäimellä tällä menolla, jos tarkastelee historiallista taustaa vasten.

Albanialaisen klassikkokirjailijan Ismail Kadaren Kivisen kaupungin kronikka vie toisen maailmansodan päiviin Etelä-Albaniassa sijaitsevassa Girokastërin kivikaupungissa. Näkökulma on pienen pojan.

Kaupunki yrittää sykkiä erilaisten miehittäjien saappaan alla. Veri virtaa miehittäjien vaihtuessa. Italialaiset, kreikkalaiset, saksalaiset, kommunistit... Pieni poika ihailee italialaisten pommikoneita, aikuiset kiroavat. Väki pakenee ensin perheen kodin kellariin, myöhemmin kaupungin linnoitukseen ja lopulta maaseudulle kunnes palaavat takaisin tuhottuun ja hirtettyyn kaupunkiin, joka jatkaa elämäänsä.

Sotaan poimuttuu pikkupojan kuvitelmat ja leikit, karmeudet ja kurjuus.

Tarinaa pilkkoo tiivis kronikoitsija ja kaupunkilaisten häly. Inhimillisyys nytkii puristuksissakin.

Vaikuttavan kaunis kirja. Ehkei niitä kaikkein parhaita, mutta muuten mainiona muistuttamassa elämän jatkumisesta keskellä kriisejäkin ja etenkin niiden jälkeen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Gao Xingjian: Vapaan miehen raamattu

Gao Xingjian: Vapaan miehen raamattu. Otava, 2002. 584 s.

Kiinalaistaustaisen Gao Xingjianin "Vapaan miehen raamattu" on painava juureton globaali romaani, joka sekoittaa ihmisten kammottavan kollektiivisen pimeyden kaipuuseen yksilön vapauksista ja oikeuksista omiin ajatuksiin.

Teos limittyy kahteen päätarinatasoon. Toista kerrotaan Hän-persoonassa, toista Sinä-persoonassa. Toisen tapahtumat sijoittuvat Kiinaan ja kulminoituvat varsinkin kokemuksiin kulttuurivallankumouksesta. Toinen liikkuu laajemmalla maantieteellisellä alueella ja ajallisesti sijoittuu aikaan juuri ennen Hong Kongin siirtymistä takaisin kiinalaisille.

Kertoja on kiinalaistaustainen kirjailija, joka on Hong Kongissa käymässä ja vastentahtoisesti alkaa kertomaan naiselle taustastaan. Juttu lähteekin nihkeästi liikkeelle ja kirja on alkuun enemmän pornografiaa kuin filosofiaa. Haavojen repeytyessä auki upotaan yhä syvemmälle kauheuksiin. Välillä ponnistetaan takaisin nykyisyyteen ja liikutaan niin New Yorkissa, Australiassa kuin Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa.

Keskiössä on myös rakastamisen vaikeus ja miehen yksinäisyys.

Tärkeä nobelistin omaelämäkerrallinen teos, joka jättää sekavaan, pessimistiseen olotilaan. Tämän romaanin tulen lukemaan vielä monesti.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ling Meng-tšu: Kiinalaisia lemmentarinoita

Ling Meng-tšu: Kiinalaisia lemmentarinoita. Eroottisia ja hauskan suorasukaisia. Gummerus, 1988. 254 s.

Muun muassa Kalevalaa ja Kanteletarta kerättäessä tallennettiin runsaasti ronskeja seksuaalissävytteisiä kertomuksia, jotka siistittiin pois painetuista kirjoista. Niitä on edelleen ilmeisesti runsaasti julkaisematta, vaikka jotkut tutkijat ovatkin sittemmin raottaneet suomalaisten kansankertomusten eroottista puolta.

Kiinalaisetkin rustasivat samanlaista viihdettä jo varhain. Siitähän ihmisyydessä on pohjimmiltaan kyse: ravinto, yöpymispaikka ja seksi ovat olennaisia mielenterveyden pilareita. Niihin kytkeytyvät vietit ja himot ohjaavat elämäämme ja saattavat niin hurmiollisiin kuin hävettäviinkin tilanteisiin. Joskus ne sumentavat mielen ja saavat ryhtymään mielettömiin tekoihin.

Ling Meng-tšu edustaa 1500-luvun kiinalaisen kirjallisuuden realistista aikakautta. Ehkäpä eurooppalainen lukija voisi nähdä hänen Kiinalaisissa lemmentarinoissa selvimmin yhtymäkohtia Giovanni Boccaccion 1300-luvun puolivälin Decameroneen. Toki Decamerone poikkeaa paljon rakenteensa ja tarinoiden laajuuden vuoksi, mutta sävy on monessa mielessä sama. Ling Meng-tšu tosin rajaa tarina-aihiot kiellettyyn rakkauteen ja novelleissa on siveellisyyteen kehottava lopetus ja opetus.

Hämmentävintä on tarinoiden bi-seksuaalisuus. Vanhat munkkimiehet kuksii puutteessa nuorukaisia ja tilaisuuden tullen nuoria leskirouvia ja karkuteillä olevia tuoreita vaimoja. Härski homostelu häiritsee heteroseksuaalista lukijaa.

Tapahtumapaikat ovat usein temppeleitä ja lemmenleikkijät selibaattilupauksen antaneita nunnia ja munkkeja, jotka viettelevät ja raiskaavat ohikulkijoita. Pahimmillaan meno yltyy ryhmäseksiksi - yleensä tyyliin viisikymppinen ukko, nuori mies ja nuori nainen. Yhdessä tarinassa nuori teinipoika panee nelikymppistä nunnaluostarin päällikköä ja parikymppisiä nunnia. Orgiat ovat villejä. Yhdessä tarinassa aviomiehet himoitsevat toistensa vaimoja. Ja kumpikin pääsee tyydyttämään tarpeitaan.

Ulkopuolinen kertojan ääni tekee tarinoista hauskan lämminhenkisiä. Kieli ei ole rivoa - ainakaan tämän päivän asteikon perusteella. Niitä siis voi lukea herkempikin pahemmin kiusaantumatta.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Anna-Lena Laurén: "Hulluja nuo venäläiset" Tuokiokuvia Venäjältä

Anna-Lena Laurén: "Hulluja nuo venäläiset" Tuokiokuvia Venäjältä. Teos & Söderströms, 2010. 186 s.

Anna-Lena Laurénin "Hulluja nuo venäläiset" Tuokiokuvia Venäjältä on ollut pitkään lukulistalla. Kirja on kuin kasa päiväkirjamerkintöjä ja esseitä.

Venäjä on vieressä ja valtava maa, jonka syke heiluttaa Suomeakin. Suomi on osa itäeurooppalaista kulttuuria, vaikka osa suomalaisen yhteiskunnan pintakerrostumista sitä yrittää peittää ja kieltää liittämällä suomalaisuutta skandinaaviseen elämänmenoon. Eikä sekään tietysti ole täysin väärin. Suomi on ja on ollut taloudellisten ja kulttuuristen virtojen risteyksessä ja vaikutteita on imetty monesta maasta. Kulttuurisesti Suomi jakautuu yhä selvästi Pähkinäsaaren rauhan rajojen mukaan.

Anna-Lena Laurén vertaa venäläisyyttä usein ruotsalaisuuteen. Venäläiset ovat historiatietoinen kansa, joka on perillä Suomen historiasta ja yhteisestä menneisyydestä. Ruotsalaiset taas yleensä ovat täysin tietämättömiä Suomesta saati edes oman maansa historiallisista vähemmistöistä. Se kertoo paljon siitä kenen kanssa aidosti koetaan olevan yhtä - juhlapuheista välittämättä.

Anna-Lena Laurénin pohdinnat ulottavat useita elämänaloja. Hän käsittelee niin sukupuolieroja kuin rahaa ja alkoholismia sekä demokratian heiveryyttä. Venäjä on ristiriitainen yhteiskunta, jossa selviytymiseen tarvitaan sopiva annos luovuutta, nöyryyttä, röyhkeyttä ja itsekkyyttä - sekä kollektiivisuutta. Pohdinnat kumpuavat omasta elämästä ja eteentulleista tilanteista, kulttuurisista konflikteista ja byrokraattisista järjettömyyksistä.

Venäjästä ja venäläisyydestä kiinnostuneille kelpo kirja.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Harri Nykänen: Virginialainen

Harri Nykänen: Virginialainen. WSOY, 2010. 227 s.

Raidista parhaiten tunnettu Harri Nykänen iskee tarinaa todellisuudesta. Virginialainen perustuu tositapahtumiin, amerikkalaisen b-luokan tv-tähden juhannuskiertueeseen vuonna 1971 Suomessa. Ilman oikeaa taustaakin kirja olisi ollut kuin mehevä pihvi. Nyt tarulla ryyditetty todellisuus maistuu kerrassaan mahtavalta.

Koko ajan kirjassa on koominen pohjavire. Känniset suomalaiset, kotimaassa lähes tuntemattoman miehen supertähteys kaukomailla ja amerikkalaismiehen esittely sirkuseläimen lailla rahasta kaikelle kansalle.

Tietämättä tapahtumista sen enempää muuten värittyy romaanista hupaisa ajankuva. Uskottavakin se on, joten fiktio hämärtyy oivallisesti.

Pieni dekkarimainen koukkukin kirjassa on, mikä paljastuu jälkisanoissa. Usein jälkisanat ovat hätäistä hölkkäämistä, kun kirjailijan on ollut pakko saada tarinalle jokin järkevä piste. Tässä tapauksessa niin ei ole, vaan loppusanat sitovat kertomuksen kasaan kivasti, humoristisesti.

Hyvä kirja!