sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas

Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas. Tammi, (ei vuotta, 13. painos, ensimmäinen 1954). 308 s.

Yksi kirja, johon jatkuvan säännöllisesti palaan, on Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas. Se on maailmankirjallisuuden valioita, joka kuuluu kaikkien peruslukemistoon muun muassa Cervantesin Don Quijoten ja Orhan Pamukin Uuden elämän ohella.

Tällä hetkellä kirja on sitä paitsi tahattoman ajankohtainen. Kirjan tarinoiden tilkkutäkkiä kehystää kreetalainen maisema.

Kertojana oleva kreikkalaiskirjailija saa riesakseen makedonialaista alkuperää olevan levottoman maailmankansalaisen. Yhdessä he matkustavat Kreetalle. Kulissiksi kasataan hiilikaivos. Zorbas on naisiin ja viinaan menevä vanhempi sielu, kertova kirjailija ujohko nuori mies, joka tahtoo upota kirjallisuuteen ja paeta todellisuutta. Voittoa hiilikaivos ei tuota. Sen sijaan kirjailija kuulee Zorbakselta villejä tarinoita eletystä elämästä ja lopussa heidän jo erottuaan Zorbaksen vaiherikkaista viimeisistä ajoista kirjeitse. Paikallisyhteisö on myös surullisen kaunista kuvausta ihmisen ja ihmisyyden julmasta petollisuudesta itseä ja muita kohtaan. Elämä näyttäytyy rehevänä, viettien ahdistama ja kurjana.

Viestinä on, että elämästä täytyy nauttia nyt ja tässä. Kuoleman jälkeisiin karkeloihin ei ole luottamista. Elämä voi myös loppua yllättäen. Elä siis hetkessä. Kirjat ovat kivoja, mutta älä takerru ainoastaan niihin. Elämisen suola on parisuhteissa.

lauantai 22. lokakuuta 2011

E.T.A. Hoffmann: Yökappaleita

E.T.A. Hoffmann: Yökappaleita. Teos, 2011. 390 s.

Ken tahtoo lukea outoja tragikoomisia ja karmaisevia tarinoita, ottakoon lukulistalle E.T.A. Hoffmannin Yökappaleita.

Hoffmann oli 1800-luvun alun romanttinen kirjailija, joka on jättänyt jälkensä nykykirjallisuuteen.

Kokoelman alkuosa oli loisteliaampi, loppua kohden lepatus vaimenee. Lukija voi löytää useita tasoja kertomuksista, niitä voi myös lukea ja ymmärtää monella tavalla. Saman tarinan voi käsittää mielenterveydellisistä häiriöistä kertovana, toisaalta hulvattomana kauhufantasiana. Onpa myös dekkarimaisia piirteitäkin havaittavissa. Musiikki on voimakkaasti tarinoissa läsnä.

Kolme novellia jäi parhaiten mieleen. Ensimmäinen oli "Nukuttaja", toinen "Ignaz Denner", kolmas "Autio talo".

Hoffmanilla on jännä tyyli kertoa tarina kahteen kertaan, jolloin sama asia näyttäytyy uudesta näkökulmasta aivan toiselta. En tiedä johtuuko kääntäjästä, mutta kieli on monimutkaista ja rihmastoista, joten lukeminen vaatii keskittymistä, joka palkitaan mielihyvällä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Gao Xingjian: Vaarin onkivapa. Otava, 2009. 381 s.

Tykästyin Gao Xingjianiin, joten täytyi lukea lisää hänen tuotantoaan.

Vaarin onkivapa -novellikokoelman novellit ovat -80 -luvulta. Tai ehkei niitä pitäisi kutsua novelleiksi. Ei ainakaan perinteisessä mielessä kuten kirjailija jälkisanoissaan toteaa.

Päällimmäiseksi teemaksi mieleen jäi sarja yksilöiden kohtaamisia. Useimmissa tarinoissa perusjujuna on kahden kohtalon hetkittäinen yhteenkietoutuminen. Monesti edetään dialogissa, joskus monologisesti kirjoitetaan toiselle. Maaseutua paikoin yliromantisoidaan, toisaalla kyllä tuodaan kurjuuskin esiin. Miljoonakaupunkien kaoottinen kuhina ja kulttuurivallankumouksen järjetön verijyrä kuumottavat taustalla.

Pääsääntöisesti tunnelmoidaan eikä maisemankuvaus ole kovinkaan tarkkaa ja päällysrakenteesta vajotaan muistoihin, joihin sotkeutuu moderni nykyhetki.

Huonoa novellia ei ollut. Jostain syystä eniten kolahti kohdalle vanhenevan sairaslomalla olevan miehen monologinen muistelu samanikäiselle naispuoliselle ystävälle. Tunnistin paljon samaa omassa elämässä. Paras ystäväni on nainen, joka asuu täysin toisella puolella Eurooppaa. Miehen kirjoituksessa naiselle oli paljon yhteistä omille kirjeille. Molemmat olivat pariutuneet toisen kanssa ja elämä erottanut kauas, mutta syvä ystävyys kestänyt vuosikymmenten tuskan.

Mahtavaa sanailua, jota lukee ahmien.