sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Merja Hutri: Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella

Merja Hutri: Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella. Työpoliittinen tutkimus 232. Työministeriö, 2001. 399 s. (plus noin viisikymmentä numeroimatonta sivua)

Työ kuluttaa tekijäänsä. Työntekijä on ristiaallokossa. Omien odotusten ja vaatimusten, työkavereiden ja työnantajien tahtotilojen, asiakkaiden ja ystävien paineet menevät päällekkäin ja musertavat. Työuupunut yksilö kriisiytyy ammatillisesti ja jopa vaihtaa kokonaan alaa.

Sinänsä kiinnostavaa tutkimusta aiheesta edustaa Merja Hutrin Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella. Kirja koostuu otsikon mukaisesta suomenkielisestä tiivistävästä pääosasta ja neljästä englanninkielisestä sivuosasta, jotka ovat suomenkielisen osan pääasiallisina lähteinä.

Hieman kuivakkaa akateemista esitystapaa "elävöitetään" muun muassa taulukoilla keskiarvoista ja hajonnoista eri klustereissa. Toisin sanoen kirja antaa kapealle lukijajoukolle varmasti paljon, mutta enemmistölle sen esitystapa tuskin aukeaa kovinkaan helposti. Useimmille todennäköisesti riittää tiivistelmän lukeminen.

Pääviestinä oli, että tutkimuksissa kriisiytyneiksi tunnistetut työntekijät olivat naisia ja taustalla oli erilaisia stressitekijöitä. Suurin ryhmä oli ihmissuhdeongelmia työssään kokeneet.

Tutkimuksissa rajattiin ei-akateemisiin taustoihin, mutta kaipa sen tuloksia voi soveltaa laajemminkin. Kirjan tutkimuksista vanhimmat olivat kahdenkymmenen vuoden takaa.

Työelämä on muuttunut ja vaatimukset vaihtuneet.

Esimerkiksi oma työhistoriani on silppumainen tilkkutäkki, jossa on voimakkaita pitkiäkin vuosien juonteita. Työ- ja palvelussuhteita on ollut rinnakkain, pätkittäin ja sivuttain. Olen kartuttanut työeläkettä niin valtiolla, kunnilla, yksityisillä kuin apurahoillakin. Ammatit ovat olleet akateemisia ja matalan osaamisen. Työt ovat loppuneet niin omasta halusta kuin niiden projektimaisuuden ja määräaikaisuuden takia. Työuraa on katkonut varusmiespalvelus ja hetkittäiset työttömyydet. Työuraa on leventänyt samanaikaiset työsuhteet, jolloin töitä on ollut jokaisena viikon päivänä jopa 12-14 tuntia. Väliin on uhannut loppuunpalaminen, josta olen toipunut.

Viimeiset neljä vuotta tietoisesti olen ollut työorientoinut, mutta vähitellen olen siirtänyt painopistettä elämässä muualle. Työn edelle on kivunneet liikunta ja läheiset ihmissuhteet. Tärkeintä oli ponnistaa hyvälle työuralle, joka mahdollistaa muut mukavuudet. Henkisen kestävyyden kannalta elämän perusasioiden tulee olla kunnossa. Muuten ei jaksa (työ)elämän tyrskyissä. Nykyinen päätyö on ajoittain psyykkisesti erittäin rankkaa, mutta moniammatillinen ja koulutuksellinen tausta on auttanut kestämään koettelemuksia antaen perspektiiviä.

Ei kommentteja: