sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Stefan Einhorn: Aidosti kiltti

Stefan Einhorn: Aidosti kiltti. Otava, 2007. 205 s.

Koen itseni kiltiksi. Se on ollut pyrkimykseni. Maailmassa on niin paljon pahaa, että tahdon tuoda omalla käytökselläni siihen edes vähän jotain hyvää. Kiltteyden dilemma on, että varmasti useimmat meistä kokevat itsensä kilteiksi näkemättä omaa pahuuttaan. Kiltin teoilla voi olla kamalat seuraamukset.

Esimerkkinä tästä olen kysyttäessä maininnut mökkipaikkakunnan naisen, joka kerää räsyjä ja tekee niistä räsypeittoja. Räsypeittoja hän ei myy, vaan hartaana uskovaisena rahtaa annettavaksi intialaisille katulapsille. Sinänsä hieno ja hyvä ajatus, mutta tekona julma. Ilmaiset peitot syrjäyttävät markkinoilta intialaisten aikuisten kutomat peitot ja vievät leivän heiltä. Heidän lapset joutuvat kaduille kerjäläiseksi. Ja kierre syvenee. Naisen täytyy tuoda lisää mattoja. Ja se vie toimeentulon entistä useammalta. Kiltteyden kääntöpuoli on siis synkkä. Nainen saa itselleen hyvän mielen hyväntuojana, mutta vastaanottavaa yhteisöä se tärvelee ja estää vaurastumista. Jos nainen sen sijaan myisi peittonsa Suomessa, ostaisi rahoilla intialaisia peittoja ja jakaisi ne köyhille lapsille olisi positiivinen kierre valmis. Vanhemmat saisivat töitä ja voisivat huolehtia lapsistaan paremmin.

Stefan Einhornin Aidosti kiltti pureutuu kiltteyden dynamiikkaan. Hän kannustaa kaikesta huolimatta kiltteyteen. Se on ollut ja on ihmisyhteisöjen voimavara, jonka avulla olemme selviytyneet. Jakamalla omistamme olemme varmistaneet jatkuvuuden ja kaikkien selviytymisen.

Yksinkertaista kiltteys ja ylipäätään etiikka eivät ole. Kiltteys on sidoksissa kulttuurisiin arvoihin. Uskonnot ovat muokanneet käsityksiämme oikeasta ja väärästä. Monta kertaa itsekin olen havainnut yrittäessäni olla kiltti olenkin aiheuttanut enemmän mielipahaa, koska ei saisi välittää ja sekaantua lähimmäisten elämään.

Kiltteyttä onkin erilaista. Motiivit voivat olla tiedostamatta tai tiedostetusti itsekkäitä, ne voivat altruistisia. Me myös koemme toisen kiltteyden eri tavoin ja ymmärrämme ehkä tahattomasti toisen tavoitteet väärin. Esimerkiksi itse joskus heräsin onnellisena aamulla ja päätin jakaa iloani kehumalla ensimmäistä kohtaamaani naispuolista tuttavaani erityisen kauniiksi tänään. Pieleen meni. Vastaukseksi sain vihaisen purkauksen ettei hän ollut kiinnostunut minusta eikä tule koskaan olemaan. Hyvä ettei syyttänyt seksuaalisesta häirinnästä. Arvokas oppitunti siitä miten omaa kiltteyttään täytyy osata rajata miten sitä ilmaisee.

Einhorn tarjoaa lukijalle ajatuksia herättävää pohdiskelua. Kiltteys kannattaa. Hän korostaa, että me vaikutamme lähipiirimme kautta kuin aallot kauas muihin. Emme saa tietää tekojemme seurauksista. Kiltit teot voivat kaukua vuosikymmenten päästä takaisin eteemme. Aivan yllättäen.

Ei kommentteja: